Rusutjärven Eva Wahlström

Rusutjärvellä Tuusulassa on paikalliset tunturit. Täällä on hyvä spurttailla ylä- ja alamäkilenkkejä. Ja harjoitella tasapainoa erilaisilla pinnoilla.

Tuusulassa on pari järveä. Toinen niistä on toki myös Järvenpäässä. Järvenpäässä sijaitsee Tuusulanjärven ylä- eli pohjoispää.
Rusutjärven rannoilla on enemmän asumatonta luontoa, tai ainakin enemmän paikkoja joissa pääsee metsään ja rantaan. Hellepäivien iltaisin on mukava poiketa sinne, on koirillekin juomavesi niinkuin valmiina paikalla.

Keravalla ei ole järveä vaan maauimala. Sinne ei olisikaan montaakaan sataa metriä ihan tän kotimetsikön poikki. Mutta en ole sitten lapsuuden Turun maauimalan jälkeen sellaisessa käynyt. Ja tänään pohdin pitäisikö sinne pukeutua uima-asuun. Jaralla ainakaan ei ole minkäänlaisia bikinejä. Joten antaa olla.

Tänään illalla ei käyty Tuusulassa ollenkaan. Oltiin lähdössä kyllä, mutta tänne meille tuli alle kolme kuukautta vanha suursnautseri. Joten ei siinä tullut sitten lähdettyä.
Jarabinda jaksoi toohottaa sen pirulaisen kanssa. Apri vanhana arvokkaana snautserina käveli pihalla ja murisi. Siinä mielessä turhaan ettei kumpikaan pentu noteerannut keskarin elämöintiä millään tavalla. Ehkä vähän väistivät sitä etteivät ihan yhtenään juosseet sen yli tai ali.

Suursnautserilla on näitä neulamaisia hampaita joilla se koittaa purra ja roikkua kaikessa, mikä liikkuu tai on paikoillaan. Olin oikein tyytyväinen kun tuo vaihe on Jaralla jo kaukana historiassa. Noin kolmen kuukauden takana tai sillain.
Kyseinen riisenin räppänä kuuluu vähän niinkuin perheeseen, onneksi asuu Hämeenlinnassa. Ainakin niin kauan kun hampaat vaihtuu. Se on uros. Se on taas näitä ikuisuuskysymyksiä. Monet kai haluavat koulutus- ja muista syistä uroksia. Niillä kun ei ole juoksuaikoja ja muita naisellisia kummallisuuksia.

Juurikin tuossa mainitussa Tuusulassa ja muuallakin aikoinaan asuin ja elin parikymmentä vuotta niin että perheeseen kuului uroskoira. Sillä kokemuspohjalla on helppo sanoa ettei asu eikä kuulu enään. Eikä tule asumaan. Paitsi ehkä juuri tämä riisenin räppänä noin niinkuin poikkeilu- ja hoito/lomailutarkoituksessa.

Kokemukseni mukaan uroksilla juoksuaika ei ala koskaan eikä pääty milloinkaan. Juoksunarttu kun menee jossain samalla, tai naapuri, paikkakunnalla niin juoksuaika on samantein sitten siinä uroksellakin. Ja pää ja se mainostettu miesmäinen keskittymiskyky ns. tuhannen pillun päreinä.
Ja jos paikkakunnalle ei muka satu juoksunarttua, nämä koiramaailman kingit ajankulukseen tappelevat keskenään. Siihen ne kyllä osaavat keskittyä narttujen läsnäollen tai ilman.

Omalle kohdalle sattui sellainenkin aikoinaan että uros pyllähti pihaltaan kadulle meidän urokselle uhoamaan. Koitti tosissaan purra ja repiä. Meidän uros oli airedalenterrieri. Joten hyökkääjä kirjaimellisesti kuoli. Silmänräpäyksessä. Eddie, airiksemme, katsoi hyökkäyksen niin vakavaksi että puolustautui tosissaan.

Ei siinä ihminen mitään ehtinyt tehdä. Eddie katkaisi hyökkääjältä niskat yhdellä puruotteella ja ravistuksella. Nyt tuli mieleen että samantapainen homma sattui toisenkin airisurokseni kanssa. Naapurin saksanpaimenkoira hyökkäsi Askon, airikseni, kimppuun mutta jäi henkiin.
Tosin Helinin Valtteri, Tuusulan eläinlääkäri, soitti ja sanoi että oli aika siinä ja siinä. Se henkiin jäänti. Valtteri oli kursinyt sakemannin, sanoi jotta meni muutama kymmenen metriä lankaa. Valtterilla oli kyllä hiukan liioittelun taipumusta, mutta paljon varmaan meni. Lankaa.

Mutta mulla ei riitä enää piuhoja katsella tappelevia, koko ikänsä teini-ikäisen uhmakkaita seksuaalisesti yliaktiivisia alapäätoimittajia. Tai katsella voin, mutten sellaisen kanssa halua kävellä kauniita tai sateisia päiviä ja väistellä vastaantulevia vastaavanlaisia kaistapäitä.
Minä kuljeskelen meidän tyttöjen kanssa ja rupatellaan vastaantulijoille jos huvittaa. Nykyään näitä tuttuja alkaa taas olla aika paljon näissä kotikulmissa, koiria ja ihmisiä. Joten hiukan on pakko huvittaa useamman kerran päivässä, huitoa häntää ja paiskata tassua. Että siinä mielessä ei ole enää paljoa valinnan mahdollisuutta, juteltava on. Mutta narttujen kanssa ulkoillessa nimenomaan juteltava on. Ei tarvitse tapella ollenkaan.

Jaralla on kyllä edelleen taipumus nyrkkeillä, se vetelee olan takaa molemmilla tassuilla. Useampi ihminen on hämmästynyt sen touhuja. Koirissa on selvä jako tässä asiassa, nartut eivät ainakaan jokainen tykkää kun niitä lyödään päähän.
Nämä pöljät urokset taas vaikuttavat ihastuneilta tähän isohkoon kääpiömustalaisterrieriin joka osaa nyrkkeillä kuin Eva Walhlström ( terveisiä Loviisaan ). Ainakin jos ovat isoja uroksia. Pienet urokset joko kierivät iskun voimasta tai pakenevat paikalta.
En ole ollenkaan perillä mistä nyrkkeilytaipumus tulee mutta se kuuluu nimenomaan leikkiin ja hyvällä mielellä oloon. Kunnon matsin aikana Jara heiluttaa hännällään sen verran että siitäkin pienempi vastustaja voisi loukkaantua.

Tämä riisenin räppänä on tietysti kovin pieni vielä kooltaan. Mutta jotenkin sen otteista voi havaita ettei se vähästä hätkähdä, ehkä siitä saadaan Jaralle harjoittelukaveri nyrkkeilyharrastukseen. Jara harjoittelee nyrkkeilyä melko tosissaan. Harrastukseen kuuluvat juoksulenkit ja kaikenlaiset tasapainoharjoitukset. Muistuttaa Muhammed Alia, niiltä ajoilta kun Ali oli iskussa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s