Hyvää mustaa uutta vuotta 2012!!

Vaikka hanget eivät kovin korkeita nietoksia juuri tällä hetkellä muodostakaan ja ulkona on melko mustaa, kotona oleva musta lämmittää mukavasti kainalossa ja mieltä myös.

Kolmekymmentä vuotta koiran kanssa ja muutama enemmän kameran kanssa. Siinä elämäni numeroita. Molempia, koiria ja kameroita, on ollut useampia noina vuosina ja paria eri merkkiä.

Ilmeisesti aina aikaisemminkin on tuntunut siltä, että juuri nyt on käsissä elämäni kamera, tai paras koira. Vuosikymmenien aikana on tuon tunteen siis täytynyt syntyä aina uudelleen.

Tämä järkeily ei haittaa tunne-elämää ollenkaan. Musta tuntuu että elämäni ensimmäinen musta, Zornoi Jarabinda, on elämäni paras koira. Siltä musta tuntuu.

Jaran kanssa tapahtunut siirtyminen uuteen rotuun on nyt melko tarkalleen vuoden vanha asia. Olen iloinen siitä, että olen tuntenut olevani tervetullut uuteen rotuyhdistykseen ja mustaterrierien kasvattajien ja omistajien porukkaan. Kiitoksia mukavasta alusta kaikille tapaamilleni mustille omistajineen.

Tässä on ihan pakko hiukan erikseen mainita Zornoi-kennelin Kirsti ihan vain siksi että hän on hän. Jos maailmalla tunnetaan äiti Amma hyvistä ominaisuuksistaan, mielestäni Kirsti on sitten mama Mustis. Just siksi mitenkä hän rotuun suhtautuu, mitenkä tulokasta rodun pariin opastaa sekä siitä vuosikymmenien työstä jolla hän on rotua muokannut.

Trimmauskurssilla, mustaterrierien erikoisnäyttelyssä ja syyskokouksessa olen tavannut muutamia muita yhdistyksen puuhanaisia, ja pari miestä. Samanlainen mukava yhteisen asian tunne on vallinnut näissä tilanteissa kuin Kirstin kanssa mustista jutellessa.

Nyt kun alkaa toinen musta vuosi elämässäni, koitan olla aktiivisesti mukana harmaassa, eikun mustassa toiminnassa ja tehdä oman osani. Juuri nyt on pääni täynnä kysymyksiä, rodun nimenvaihdos on tulossa uudelleen suomennetun rotumääritelmän kera alkuvuodesta ja sitten on näitä muutamia mustien terveydentilaan liittyviä asioita joista olen kuullut ja lukenut.

Rotua koskevien kysymyksien pohtiminen on varmaankin minulle sopivaa puuhaa just nyt, koska syyskokous viisaudessaan päätti, ilmeisesti siksi etten ole kummoinenkaan maalimies eli purulelu suojeluharjoituksissa tms. urheilullisessa toiminnassa, niin parempi että nakuttelen mustia rivejä yhdistyksen lehteen.

Tiina on tehnyt lehteä todella kauan, erittäin kunnioitettava suoritus. Nyt muutaman tunnin kuluttua 1.1.2012 aloitan hänen jalanjäljillään ja teen omaa osaani yhdistyksen hyväksi pöydän ääressä.

Yhdistys- ja nimenomaan koirayhdistysasioissa koitan muistaa että yhteisen menestyksen tulee olla ensisijalla, mitä roolia kukin vuorollaan hoitaakin.

Ihan tällä minuutilla täällä Keravalla paukkuvat raketit. Elän ensimmäistä uudenvuodenaattoa Jarabindan kanssa. Ajateltiin lähteä kyläilemään Askolaan, siellä metsässä on rauhallista. Useampanakin vuodenvaihteena tutut ovat kokoontuneet sinne keskiyöhön mennessä, varsinkin ne joilla on paukkuarka koira. Jara sopii hyvin sinne porukkaan, hänen tuttujaan kaikki. Varsinaisesti paukkuarka Jara ei tunnu olevan, nukkuu tuossa oven edessä paukkeesta viis. Siis.

Joskus aikoja sitten kaksi? pikkutyttöä lauloi radiossa. Olen pohtinut mitenkä ne sanat menevät.
”Jos mustan ryssän joisin, joisin, joisin,
niin millainenhan oisin, oisin, oisin?
Se arvoitus vain on.

Toisaalta oon saanut itseeni vahvistusta
joten ryssä musta,
vain pihalla kirmailee”.

En nyt väitä että laulu meni ihan noin, mutta kuitenkin. Hyvää uutta vuotta, tulkoon siitä hyvin musta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s